Helmikuusta 2025 olen opiskellut Ahlmanilla omatarveviljelijän osatutkintoa, jonka sisältönä on muutamia omatarveviljelijöille relevantteja puutarhurin tutkinnon osia. Osana opintojani toteutin näyttötyön, jonka teemana oli parsakaalin viljely ja laajemmin avomaan kaalituotanto. Projektin osana suunnittelin ja toteutin pienen kaalimaan, josta parsakaalille oli varattu noin kolmasosa. Maalla kasvoi myös mm. kurttukaalia, lehtikaalia ja kyssäkaalia. Osa näyttötutkintoa on myös käyttää mahdollisimman ilmastovastuullisia toimintatapoja ja kertoa niistä muillekin. Tässä muutamia ajatuksia kasvukauden varrelta.
Beyond Buckthornsin kasvimailla olemme jo pitkään tehneet (permakulttuurisia) valintoja, jotka tukevat pienempää hiilijalanjälkeä: ei koneita, ei keinolannoitteita, ei pitkiä kuljetuksia. Mutta nyt, kun tarkastelin omaa viljelyprojektiani ilmastovastuullisuuden näkökulmasta, oli hyvä hetki pysähtyä ja katsoa, mitä kaikkea se oikeastaan tarkoittaa ihan käytännössä.
Mitä sitten tein eri tavalla?
Lannoitus hoitui kompostilla, kanankakkapehkulla ja nokkoskäytteellä – kaikki kierrätyspohjaisia. Teollisten lannoitteiden valmistus perustuu edelleen suurelta osin fossiiliseen energiaan. Typpeä sisältävät keinolannoitteet tuotetaan Haber–Bosch‑menetelmällä, jossa ilmakehän typestä sidotaan ammoniakkia käyttäen mm. maakaasua vedyn lähteenä ja lämmön tuottajana. Tämä prosessi kuluttaa valtavasti energiaa ja tuottaa huomattavia määriä hiilidioksidipäästöjä – arvioiden mukaan jopa 1–2 % maailman kokonaisenergiankulutuksesta (Tunley Environmental, IEA).
Fosfori puolestaan on kasvien kasvulle välttämätön ravinne, jota ei voida korvata muilla aineilla. Toisin kuin typpi, fosforia ei voi sitoa ilmasta, vaan sitä louhitaan kaivoksista, joiden varannot ovat rajalliset. Suurin osa maailman fosforista tulee muutamasta maasta (kuten Marokosta), ja sen saatavuus on geopoliittisesti herkkää. Fosforin louhinta, jalostus ja kuljetus kuluttavat fossiilista energiaa ja aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöjä (UNEP).
Tämän vuoksi orgaanisten ja kierrätyspohjaisten ravinteiden käyttö, kuten komposti ja kanankakka, vähentää merkittävästi viljelyn fossiilista jalanjälkeä ja tekee ravinnekierron paikallisemmaksi.
Kastelu hoidettiin suurimmalta osin käsin sadevesivarastoista, pumppua käytetään vain veden siirtoon yhdestä IBC-kontista toiseen tarvittaessa, mikäli painovoima ei riitä.
Viljely lähes ilman polttoainetta käyttäviä koneita: koko prosessi esikasvatuksesta sadonkorjuuseen tapahtui käsipelillä, paitsi käytävien ruohokatteen ajan akkutrimmerillä. Sen akun pyrin lataamaan aurinkoisina päivinä, jolloin energiaa tulvii aurinkopaneeleistamme enemmän, kuin voimme itse käyttää (ylijäämän syötämme verkkoon muiden käyttöön). Kasvimaan reunat ajan moottoriruohonleikkurilla, eli ihan bensatta ei sielläkään selvitä.
Kateviljely: orgaaninen kate vähensi kasteluntarvetta ja pitivät maan mikrobitoiminnan vilkkaana.
Tällä pienellä alalla ilmastovaikutukset eivät maailman tilaa hetkauta, mutta silti valinnoilla on merkitystä. Kun jokainen viljelijä – pienikin – miettii, miten voisi tehdä asiat fiksummin, vaikutus kertautuu.
Sopeutuminen ja ratkaisut
Viljelysuunnitelmassa pyrin parhaani mukaan huomioimaan ilmastonmuutoksen vaikutukset viljelyyn, kuten sään ääri-ilmiöt ja tuholaisten lisääntyminen. Kaalimaan suojaksi käytin harsoa, joka torjui tuholaisia mekaanisesti ilman kemiallisia torjunta-aineita. Monipuolinen lajikevalinta ja kumppanuuskasvit (kuten tilli, kurkkuyrtti, krassi, samettikukka) tukivat biodiversiteettiä ja kasvien terveyttä. Toisaalta huomasin, että tässä maltti on valttia, sillä välillä kaalimaa oli enemmänkin krassimaa, ja kaalisato jäi lopulta aika pieneksi.
Esikasvatuksessa huomasin, että valo ei ollut riittävä taimien kehitykselle. Tämä johti jatkosuunnitelmassa suorakylvön suosimiseen – sekä ilmastovaikutusten vähentämiseksi (vähemmän kasvuvalaistuksen energiankulutusta, vaikka käytössä olikin LEDit) että käytännön onnistumisen parantamiseksi.
Taloudellisuus ja toteuttamiskelpoisuus
Käytetyt menetelmät ovat taloudellisesti realistisia kotitarveviljelyssä. Kaupalliseen tuotantoon siirtyessä täytyisi miettiä muita ratkaisuja. Yleisesti ottaen tarvittaisiin iso asennemuutos koko yhteiskunnassa sen suhteen, mikä on oikeasti tärkeää ja mikä on tärkeää työtä, jotta tällaiset toimintatavat voisivat tulla ison mittakaavan käyttöön. Harrastustoiminnassa ja kotipuutarhoissa toivoisi kaikkien vähintään jättävän keinolannoitteet kauppaan ja pyrkivän ravinteiden kiertoon omalla tontilla mahdollisimman hyvin. Suomessa tähän kätevä metodi on kompostointi. Kierrätyslannoitteet ovat edullisia tai ilmaisia (kiitos naapurit!), ja käsityönä toteutettu viljely ei vaadi investointeja. Kuitenkin menetelmät vaativat aikaa ja jonkin verran osaamista, minkä itsekin huomasin kyllä vuoden aikana. Opintie jatkuu, vaikka nämä opinnot päättyvätkin tältä kertaa tähän.
Kuvia kaalimaalta
